Hanke-esittely

Hanke-esite: Seuramentor ohjaajien tukena- hanke Kepli.pdf

Hankkeessa mukana olevalle seuroille ja valmentajille tarjotaan:

  1. Huipputason koulutusta ja tukea valmennuksen ammattilaisilta ja asiantuntijoilta.
  2. Vertaistukea, mentorointia ja yhteistyömahdollisuuksia, jotka auttavat seuran valmentajien ja ohjaajien kehittymistä, osaamista sekä motivoitumista.
  3. Henkilökohtaista tukea Keski-Pohjanmaan Liikunta ry:n hankekoordinaattorilta.
  4. Yhteistyömahdollisuuden alueen urheiluseurojen, Suomen Valmentajien, Kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen sekä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa.
  5. Seuralle räätälöityjä koulutuksia, työkaluja, vinkkejä ja tukea ohjaajien sekä valmentajien rekrytointiin, kouluttamiseen ja kehittämiseen.
  6. Mahdollisuus laatia toimintasuunnitelma valmennuksen kehittämiseen ja ohjaajien rekrytointiin.
  7. Väylä jakaa tietoja ja taitoja seuran uusille toimijoille yhdessä seuran kokeenempien toimijoiden kanssa, myös seurojen ja eri lajien välisen yhteistyön kautta.
  8. Arvokasta seuratoimintakokemusta, elämyksiä ja yhteisöllisyyttä.
  9. Mahdollisuus olla mukana rakentamassa uutta seuramentori-verkostoa Keski-Pohjanmaalle.
  10. Mahdollisuus kehittää oman seuran ohjaajia ja valmentajia erityisesti lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksen edistämiseksi.

Hanke rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta. Hankkeen päärahoittajina toimivat neljä toimintaryhmää:
Pirityiset ry, Rieska-Leader ry, Keskipiste-leader ry sekä Aktion Österbotten rf. Leader-toimintaryhmien osuus rahoituksesta on 70 % (Pirityiset 40 %, Rieska 30 %, Keskipiste 20 % ja Aktion 10 %.), Keplin omarahoitusosuus on 10 % ja hankeseurojen omarahoitusosuus on 20 % (mm.seuramentoreiden talkootyö).
Hankkeen kokonaisbudjetti on kolmelle vuodelle (2015-2018) noin 253 000 euroa.


Hankkeen toiminta-alueena on Keplin koko toiminta-alue (21 kuntaa). Hankkeeseen tavoitellaan 30 seuraa, jotka jakautuvat toimintaryhmittäin seuraavasti:
PIRITYISET: Halsua, Kaustinen, Kokkola, Lestijärvi, Perho, Toholampi, ja Veteli (koulutettavien seurojen tavoite 12 kpl).
RIESKA-LEADER: Alavieska, Kalajoki, Kannus, Sievi ja Ylivieska (koulutettavien seurojen tavoite 9 kpl).
KESKIPISTE-LEADER: Haapajärvi, Nivala, Pyhäjärvi ja Reisjärvi (koulutettavien seurojen tavoite 6 kpl).
AKTION ÖSTERBOTTEN: Kruunupyy, Luoto, Pedersöre, Pietarsaari ja Uusikaarlepyy (koulutettavien seurojen tavoite 3 kpl).

hankekoordinaattori+2016.ilmoitus.pdf
Martinmäki+hankekoordinaattoriksi+26.2.2016.pdf
Mediatiedote+Seuramentor-hankeinfo+10.1.2016.pdf

Hankkeen ohjausryhmän jäsenet:

Elina Itäniemi ja Kari Kauppinen, Pirityiset ry, Juha Nivala ja Asko Eerola, Rieska-Leader, Jarmo Eronen, Keskipiste- Leader, Emma Wester, Aktion rf, Pirjo Urpilainen ja Petri Harsunen, Kepli ry



   
Keski-Pohjanmaan Liikunta
«  Syyskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Tapahtuma
 
 Seminaari
Kategoriat