top of page
Camping Site

Tapahtumat

Jo perinteeksi muodostuneet City Run, Urheilugaala sekä Jukuleiri

Jukuleiri

JukuJuku-leirin syntyhistoria juontaa SVUL:n Keski-Pohjanmaan piirin viimeisiin toimintavuosiin. Liikuntaleiri käynnistyi Nuoret Seurajohtajat -koulutuksen kehitysprojektina vuonna 1993. Yhteistyö Kalajoen Hiekkasärkkien alueen toimijoiden kanssa onnistui heti alkuvuosista alkaen erinomaisesti ja yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuoden ajan. Leirille osallistuu vuosittain 400 -600 lasta ja nuorta ohjaajaa. Tapahtuma on tarkoitettu 8-14 -vuotiaille tytöille ja pojille. Suositun monipuolisen yleisleirin lisäksi mukana on noin kymmenen lajileiriä, joissa aamupäivä harjoitellaan omaa lajia ja iltapäivisin kokeillaan muita lajeja.

DSC_0573.jpg
jukumalli.png

KP-urheilugaala

Keplin Urheilugaalaa on järjestetty vuodesta 2009 saakka. Tapahtumassa palkitaan edellisen vuoden parhaat urheilijat ja toimijat sekä huomioidaan laajasti maakunnallisella ja paikallisella tasolla vaikuttaneita henkilöitä ja yhteisöjä. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Kokkolan Halpa-Halli, Osuuskauppa KPO/ Original Sokos Hotel Kaarle, Keski-Pohjanmaan Konttoripiste, Keski-Pohjanmaan Urheilun Tukijat, Keski-Pohjanmaan liitto ja Keskipohjamaa-lehti sekä palveluyhteistyökumppaneina Vakkurin Kukka, Palkinto Koivio sekä YLE Keski-Pohjanmaa

DSC_8972.JPG
kpug_edited.png

Kokkola City
Park Run

Kokkola City Run kehitettiin erityisesti työpaikkojen liikuntatapahtumaksi vuonna 2007, jolloin Kepli täytti 10 vuotta. Tapahtuma järjestetään toukokuun toisena viikonloppuna perjantai-iltaisin. Yli puolet osallistujista kävelevät tai hölkkäävät 7 km:n reitin ilman aikaa. Ajanotollisissa sarjoista valittavana miehille ja naisille 7, 14 ja 21,1 km:n matkat. Tapahtuma liikuttaa vuosittain yli 200 työpaikkajoukkuetta ja 3200 tuhatta kuntoiljaa. ennätysvuosi oli 2012, jolloin mukana oli peräti 3727 kuntoilijaa.

9512_huge.JPG
logo keltainen.png
bottom of page