Lisää liikettä opiskelu ja koulupäiviin -hanke

Lisää liikettä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, toiselle asteelle sekä harrastusmahdollisuuksien edistämistä peruskouluissa -hanke


Lisää liikettä -hanke on Liikunnan aluejärjestöjen yhteinen valtakunnallinen hanke. Kehittämistyön päämääränä on edistää liikuntamyönteistä toimintakulttuuria sekä fyysisen aktiivisuuden suositusten toteutumista varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Paikallistasolla tuetaan toimijoita ja kuntia Liikkuvat ohjelmat -kehittämistyön eri vaiheissa. Lisäksi edistetään harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä.

Hankekausi on 1.3.2021–28.2.2022. Hanketta hallinnoi Hämeen Liikunta ja Urheilu ry.

Hankkeeseen olemme saaneet tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Lisää liikettä perusopetukseen sekä harrastusmahdollisuuksien edistäminen koulupäivän yhteyteen

Kehittämistyön päämääränä on, että jokaiselle lapselle ja nuorella mahdollistuu tunti fyysistä aktiivisuutta koulupäivän aikana. Tavoitteena on vauhdittaa ja tukea Liikkuva koulu -kehittämistyötä paikallisesti. Lisäksi edistetään lasten ja nuorten mahdollisuuksia liikunnalliseen harrastukseen koulupäivän yhteydessä.

  • Lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden suosituksien tietoisuuden ja toteutumisen edistäminen
  • Liikkuva koulu -kehittämistyön jatkuvuuden varmistaminen ja alueellinen verkostotyö
  • Harrastamisen mahdollisuuksien edistäminen koulupäivän yhteydessä
  • Verkostomaisten työtapojen edistäminen alueellisesti ja paikallisesti

Lisää liikettä opiskeluun


Päämääränä on Liikkuva opiskelu -toiminnan laajentaminen ja kehittäminen oppilaitoksissa. Toimintaa viedään eteenpäin jakamalla hyviä käytänteitä ja toimintamalleja, lisäämällä toimijoiden osaamista sekä kannustamalla liikuntamyönteisen toimintakulttuurin kehittämistyössä.

  • Liikkuva opiskelu -toiminnan laajentaminen oppilaitoksiin sekä hyvien toimintamallien jakaminen
  • Liikunnan aluejärjestöjen tukipalveluiden kehittäminen ja tunnettuuden edistäminen
  • Uusien tukityökalujen ja sisältöjen tuottaminen liikuntatietoisuuden lisäämiseksi sekä kehittämistyön edistämiseksi
  • Verkostomaisten työtapojen edistäminen alueellisesti ja paikallisesti
Tilaa Liikkuvien koulujen ja oppilaitosten oma uutiskirje, näin saat ajankohtaista tietoa alueemme toiminnasta. Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Liity postituslistalle ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Emilialle. emilia.hirvi (at) kepli.fi
Emilia Hirvi
Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija
emilia.hirvi (at) kepli.fi / 0440 916 076

   
Keski-Pohjanmaan Liikunta
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Tapahtuma
 
 Seminaari
Kategoriat