Johtaminen, verkostot ja sähköinen avustushaku esillä verkostotapaamisessa
1.12.2017 8:20 Uutiset / Keski-Pohjanmaan Liikunta

Pekka Paappanen korosti osallisuuden ja oppilaan kohtaamisen merkitystä Hauhon yhtenäiskoulun toimintakulttuurissa.

Liikkuva koulu verkostotapaaminen, Kokkolan kaupungintalo 27.11.2017.

Järjestäjinä Keski-pohjanmaan liikunta ry ja aluehallintovirasto. Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki tapahtumaa.


Liikkuvan koulun johtaminen ja toiminnan vakiinnuttaminen

Hauhon yhtenäiskoulun rehtori Pekka Paappanen kertoi tilaisuudessa Liikkuvan koulun johtamisesta ja toiminnan vakiinnuttamisesta. Hauholla osallisuus on hankkeessa liikuntaa isommassa roolissa. Pekka nosti puheenvuorossaan vahvasti esille myös oppilaiden kohtaamisen.

- Kun Hauhon yhtenäiskoulu syntyi 2007, henkilökunnan kanssa sovittiin, että small talkia lisätään 20%. Minulta saattaa usein tulla oppilas kysymään "Miten meni viikonloppuna lätkämatsissa?".

Koulun johtamisessa ja toimintakulttuurin luomisessa hän korosti momentumien hyödyntämistä. Hauholla hyvä momentum oli uuden yhtenäiskoulun perustaminen. Muutosjohtamisen osalta Pekka kehotti menemään isommista kokonaisuuksista pienempiin; muutamia isoja käsitteitä on helpompi omaksua, kuin kymmeniä pienempiä.

- 2007 sovittiin toimintatavat, joihin kaikki sitoutuvat. Lähdettiin isoista kokonaisuuksista, niin kuin aikuisten kanssa pitää tehdä. Todettiin, että koulun tavoite on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä, sekä järjestää oppimistilanteita. Tärkeää on, että oppilas voi osallistua, sekä tulla nähdyksi ja kuulluksi. Näissä Liikkuva koulu hanke ja liikunta ovat hyviä välineitä.

Pekka Paappanen piti tärkeänä, että pyritään löytämään yhdyspintoja oppilaiden kanssa; oppilaita kuunnellaan ja sovittuja asioita pyritään viemään nopeasti käytännön tasolle. Hauholla näin on myös tehty. Koulusta löytyy muun muassa skeittiparkki, tyttöjen parvi, mopopelto, terassi, itse tehty peliareena ja crossirata. Oppilaat ovat olleet vahvasti mukana jokaisessa projektissa.


Sidosryhmien yhteistyö Vaasan Liikkuva koulu hankkeessa

Vaasan kaupungin liikuntasuunnittelija Jaakko Saarinen kertoi Vaasan kaupungin nuorille järjestämästä liikunnallisesta harrastus- ja tapahtumatoiminnasta sekä heidän Liikkuva koulu hankkeensa sidosryhmien yhteistyöstä. Kaupungin tavoitteena on, että kaikille peruskouluikäisille lapsille löytyy iästä riippumatta mahdollisuus ilmaiseen ohjattuun liikunnalliseen toimintaan.

- Lasten kannalta ei ole tärkeää mikä kerhon nimi on ja kuka sen järjestää. Tärkeintä on, että joku järjestää ja tarjoaa näin mahdollisuuden liikkumiseen.

Vaasassa liikuntaa koulupäivän yhteydessä toteutetaan tällä hetkellä Liikkuvan koulun, Action toiminnan ja Lasten Liike iltapäivät kerhojen kautta. Vaasan kaupunki on ollut mukana Liikkuva koulu toiminnassa hankkeen pilottivaiheesta alkaen ja aluksi toimintaa koordinoi liikuntapalvelut, nykyään hanke on perusopetuksen alla.

Liikkuva koulu toimintaa järjestävät ja jalkauttavat koulujen henkilökunnan lisäksi kaksi koordinaattoria, kaksi tukiopettaajaa, liikuntasuunnittelija ja kaksi täysipäiväistä liikunnanohjaajaa.

Yhteistyötahoja hankkeisiin Jaakko kerää kutsumalla itse toimijoita koolle. Kutsut lähtevät Action toiminnan, Liikkuvan koulun ja Lasten Liikkeen puitteissa kaksi kertaa vuodessa alueen kouluihin sekä urheiluseuroihin ja muihin yhdistyksiin. Paikalle saadaan yleensä hyvin väkeä, mutta luonnollisesti vain pieni osaa lähtee toimintaan mukaan (lista yhteistyökumppaneista löytyy materiaaleista). Kaupungin Action toiminta ja Liikkuva koulu hanke ovat juurtuneet niin vahvaksi osaksi joidenkin seurojen toimintaa, että se mainitaan seurojen strategiassa ja juniorin polussa!

Vaasassa liikuntapalvelut on mukana Action toiminnassa, Liikkuvassa koulussa ja LLI-kerhomallissa. Näiden sisällä on siis paljon yhteistyötä ja oikeastaan ne ajatellaan yhtenä kokonaisuutena ja mahdollisuutena tuottaa harrastustoimintaa lapsille.

- Oppilaille tehdään keväisin kyselyt, joiden kautta on mahdollisuus vaikuttaa kerhojen sisältöihin. Lisäksi kerhojen sisällössä otetaan huomioon Move! -mittaukset, eli harjoitellaan ominaisuksia, joita testeissä tarvitaan.

Kaupungin järjestämistä liikunnallisista tapahtumista koululaisten liikunta- ja kulttuuriviikko nousee vaikuttavuudeltaan ylitse muiden. Tapahtumaa on järjestetty muutamia vuosia ja ensi keväänä se tulee keräämään kaikki Vaasan kaupungin 1-9 luokkien oppilaat noin kahdellekymmenelle yhteistyökumppanien järjestämälle toimintapisteelle.


Sähköinen avustushaku

Tulevan kevään Liikkuvan koulun kehittämisavustusten haku tulee tapahtumaan sähköisesti https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/fi -sivuston kautta. - Hakulomake muuttuu, mutta kysymykset tulevat pysymään melko samanlaisina, Simo Luukkainen LSS AVI:sta kertoo. Tärkeää on edelleen huomioida, että hankkeelta löytyy hakuvaiheessa kuntatason koordinaatio. Hakuaika tulee todennäköisesti olemaan tämän vuoden kaltainen eli tammikuun puolesta välistä maaliskuun puolelle.


Materiaalit

Opasvideo sähköiseen hakuun.

Vaasan hankkeiden kohderyhmät

Vaasan lasten ja nuorten liikunnan osa-alueet.

Vaasan hankkeet ja sidosryhmät.




   
Keski-Pohjanmaan Liikunta
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Tapahtuma
 
 Seminaari
Kategoriat