Sara Kronbäckistä Nuori järjestötoimija
25.9.2018 8:13 Uutiset / Keski-Pohjanmaan Liikunta

Kokkolalainen Sara Kronbäck (oik) haastattelee Jukuleirillä Julia Kivistä.

Keski-Pohjanmaan Järjestöjen pyöreä pöytä kokoontui tiistaina kahdeksannen kerran, tällä kertaa Kaustisen Salonkylässä. Järjestöjen pyöreä pöytä kokoaa vuosittain keskipohjalaiset järjestötoimijat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Toiminnan koordinoinnista vastaa Keski-Pohjanmaan liitto.

Tilaisuudessa järjestöt ja paikalliset yhdistykset sekä seurat voivat esitellä hyviä käytäntöjä ja toimintaansa muulle järjestöväelle. Tänä vuonna kokoontumispaikaksi oli valikoitui 150 -vuotistaivaltaan juhlivan Kaustisen kunnan Salonkylä. Kylä nimettiin tilaisuudessa vuoden 2018 keskipohjalaiskyläksi. Valinnan suoritti Keskipohjalaiset Kylät ry. Kylä on saanut mainetta ja kunniaa erityisesti viime kesänä suuren suosion saaneista Tankki täyteen -kesäteatterinäytöksistä.

Vuoden Nuoreksi järjestötoimijaksi järjestöjen edustajista koostuva raati valitsi kokkolalaisen nuoren naisen Sara Kronbäckin, joka on toiminut mm. kahdeksana kesänä Keplin Jukuleirin ohjaajana ja viime vuodet leirin ohjaus-, ensiapu- ja viime vuodet johtotehtävissä. Kronbäck toimii lisäksi viiden vuoden ajan lasten ja nuorten teatterien ohjaajana Kokkolan kaupunginteatterissa sekä viime vuodet Ykspihlajan Työväennäyttämö YTN:ssä.
Palkinto otettiin nyt ensi kertaa Järjestöjen Pyöreän Pöydän ohjelmaan.

- Sara on reipas ja vastuuntuntoinen sekä erinomaisesti nuorten kanssa toimeen tuleva nuori nainen, josta on ollut meille leirin vapaaehtoisten ohjaajien perehdytyksessä ja johtamisessa iso apu. Leirillä toimii vuosittain 70-80 leiriohjaajaa, kertoo Keplin aluejohtaja Petri Harsunen valinnan perusteista.

Järjestöjen pyöreän pöydän kannanoton voit lukea tästä linkistä.








   
Keski-Pohjanmaan Liikunta
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Tapahtuma
 
 Seminaari
Kategoriat