Varhaiskasvatuksen liikuntaverkosto Ylivieskassa
4.12.2019 12:00 Uutiset / Keski-Pohjanmaan Liikunta

Varhaiskasvatuksen verkostotapaaminen Ylivieskassa 2.12.2019

Varhaiskasvatuksen vilkas Ilo kasvaa liikkuen syksy päätettiin 2.12.2019 Ylivieskassa koko Keski-Pohjanmaan Liikunnan toiminta-alueen verkostotapaamiseen. Varhaiskasvatuksen liikuttajaverkosto kokoontui ensimmäistä kertaa ja keräsi jo nyt 24 osallistujaa ympäri toiminta-aluettamme.

Verkostotapaaminen järjestettiin Ylivieskan Hakalahden päiväkodilla, joka on ollut mukana Ilo kasvaa liikkuen –ohjelmassa kaksi vuotta. Teija Puumala kertoi muutostyöstä ja sen tuomista positiivisista vaikutuksista varhaiskasvatuspäivässä, liikkuminen on lisääntynyt ja se on aiempaa suunnitellumpaa. Varhaiskasvatuspäivää rikastuttavat käytäväliikunnat, joita tehdään useita kertoja päivässä ja asenne muun muassa sisällä liikkumista kohtaan on muuttunut. ’’Meillä saa juosta käytävillä’’ komppasi Teijaa Hakalahden päiväkodin johtaja Kerttu Katajala.

Verkostotapaamiseen osallistuneet pääsivät vaihtamaan ajatuksia ryhmissä Ilo kasvaa liikkuen –toiminnasta alueellamme ja verkostojen merkityksestä kehittämistyön tukena. Ilo kasvaa liikkuen –ohjelma sai positiivista palautetta runsaasta materiaalimäärästä, jota on hyvä käyttää oman työn tukena. Alueellinen verkostotoiminta koettiin tärkeäksi kanavaksi saada lisää tietoa erilaisista varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen malleista ja tulevaisuudessa verkoston onkin tarkoitus jatkaa kokoontumista alueemme varhaiskasvatusyksiköissä.

Positiivista muutosta varhaiskasvatuksen liikkumisen lisäämiseksi on havaittavissa koko Keplin toiminta-alueella. Liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustuksia varhaiskasvatuksen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi on haettu useaan kuntaan. Kehittämistyötä voidaan tehdä myös ilman hankerahoitusta, Ilo kasvaa liikkuen –ohjelmaan mukaan liittyminen on maksutonta ja pienten askelten periaatteella ohjelmassa eteneminen vaatii ainoastaan ajatuksen kehittämisaskeleista.

Keski-Pohjanmaan Liikunta jatkaa työtään varhaiskasvatuksen liikkeen lisäämisen parissa myös vuonna 2020. 2019 alussa toiminta-alueellamme Ilo kasvaa liikkuen –ohjelmassa mukana oli 12 varhaiskasvatusyksikköä ja kolme kuntaa, iloksemme voimme todeta vuoden aikana yksikkömäärän lisääntyneen 55 ja kuntamäärän seitsemään.



   
Keski-Pohjanmaan Liikunta
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Koulutus
 
 Kokous
 
 Tapahtuma
 
 Seminaari
Kategoriat