Suomen urheiluseuroissa tehdään vuosittain miljoonia tunteja vapaaehtoistyötä. Nyt on aika tehdä työ näkyväksi. Kerro somessa aihetunnisteella #kiitosseuratoimija, mitä tärkeää tai vaikuttavaa urheiluseurasi on saanut aikaan vapaaehtoisvoimin. Olympiakomitea ja OP Ryhmä valitsevat kiitospostausten joukosta vuoden seuran, joka saa OP Ryhmän lahjoittaman 3000 euron stipendin.
#kiitosseuratoimija-kampanja käynnistyy 1.11.2022 ja jatkuu 30.11. asti. Kampanja päättyy kansainväliseen Vapaaehtoisten päivään, jota juhlitaan tänä vuonna Suomessa 2.12.2022.
Talkoohenki elää urheiluseuroissa
Urheiluseuratoiminta on Suomen suurin vapaaehtoistyön kohde. Urheiluseuroissa tehdään vuosittain jopa 50 miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä, jonka arvo on noin 700 miljoonaa euroa.
Seura- ja jäsentoiminnan johtaja Jaana Tulla Suomen Olympiakomiteasta vakuuttaa, että urheiluseuroista löytyy mielekästä tekemistä ihan jokaiselle.
– Jollekin sopii harrastajien ohjaaminen ja kisojen tuomarointi, toiselle varustehuolto ja kolmannelle tarjoilujen hankkiminen kisakanttiiniin. Kaikkia tarvitaan ja kaikki ovat yhtä tervetulleita.
– Vapaaehtoistyö on valtava voimavara seuroille, mutta se antaa paljon myös seuratoimijoille. Yhdessä tekeminen luo vahvoja yhteisöllisyyden, osallisuuden ja yhteenkuulumisen kokemuksia.
– Kun yksi toimii kaikkien ja kaikki yhden puolesta, seuralla on avaimet yhteiseen menestykseen. Mitä arvokasta vapaaehtoisten seuratoimijoiden yhteistyö on saanut aikaan sinun seurassasi? Kerro siitä somessa marraskuun aikana, niin seurasi on mukana 3000 euron stipendin valinnassa, Tulla kannustaa.
Paikalliset osuuspankit mukana kampanjassa
Osuuspankit eri puolella Suomea tukevat monin tavoin oman alueensa urheiluseuroja ja yhteistyöllä on pitkät perinteet.
– Esimerkiksi Hippo-kisoja ja suunnistuskouluja on järjestetty monessa kunnassa yhdessä urheiluseurojen kanssa jo kymmeniä vuosia. Urheiluseuratoiminnan ja vapaaehtoistyön tukeminen ovat osa OP Ryhmän vastuullisuustyötä, OP Ryhmän brändi- ja markkinointijohtaja Päivi Svens kertoo.
– Vaikka vapaaehtoistyö on jo itsessään palkitsevaa, on tärkeää, että työstä kiitetään ja työn arvostusta osoitetaan myös julkisesti. Siksi olemme mukana palkitsemassa seurojen vapaaehtoistyötä nyt jo kahdeksannen kerran, Päivi toteaa.
Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea, markkinointi- ja asiakkuusjohtaja Ville Köngäs, puh. 040 962 5463
OP Ryhmä, OP Ryhmän viestintä, puh. 010 252 8719, viestinta@op.fi
コメント