top of page
Recording Time

Seuratoiminnan kehittämistuet on myönnetty

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,3 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuella edistetään lasten ja nuorten tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.


Alueemme liikunta- ja urheiluseuroille myönnettiin yhteensä 81500€ kaikkiaan kuudelle eri seuralle.

Valtakunnallisesti seuratukea sai 350 hanketta, joista 126 on jatkohankkeita ja 224 uusia kehittämishankkeita. Avustukset kohdistuvat 102 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita oli mukana 45. Näiden hankkeiden kautta tuella on hakijaseuran lisäksi vaikutusta yhteensä noin 82 muun seuran toimintaan. – Avustusta saavat hankkeet tuovat esiin seuratoiminnan monimuotoisuuden ja laajan kirjon. Seurat ovat erilaisia ja toimintaympäristöstään johtuen erilaisten haasteiden edessä. Ilahduttavaa on se, että tänä vuonna avustettavaksi nousee useampi hanke, jossa seura haluaa lisätä ja kehittää yhteisöllisyyttä. Se on merkittävä osa seuratoimijoiden hyvinvointia, korostaa ylitarkastaja Sari Virta


Avustus maksetaan avustuksen saaneille seuroille toukokuussa. Kaikki hakijat (kaikkiaan 730) tulevat saamaan päätöskirjeen postitse.


Lisätietoja:

Keplin seura-asiantuntija Eeva-Maria Fränti 0440916074, eeva-maria.franti@kepli.fi



















bottom of page