top of page

Alueiden kesäleirit liikuttavat tuhansia lapsia

Liikunnan aluejärjestöjen liikuntaleirit ovat vuosikymmeniä liikuttaneet lapsia eri puolilla Suomea. Tarjolla on monipuolisen liikunnan leirejä, lajileirejä, päiväleirejä, yöleirejä, kivaa tekemistä, uusia kavereita ja ennen kaikkea rentoa kesälomafiilistä.   Jokaisen alueen leiri on muotoutunut omanlaisekseen ja kokoiseksi. Monipuolisen liikunnan leireillä lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan leiripäivien kuluessa erilaisia liikuntamuotoja ja muita kesäpuuhia. Osallistujilta ei odoteta lajitaitoja, vaan puhdasta innostusta kokeilla kaikkea uutta. Osa alueista järjestetään myös lajileirejä, joilla päivittäin puuhaillaan enemmän yhden lajin tai lajiryhmän parissa, unohtamatta kuitenkaan muuta liikkumista ja yhteistä tekemistä.   Suuri osa leireistä toteutetaan heti alkukesästä koulujen päätyttyä ja vanhempien ollessa vielä töissä. Kesän 2024 aikana Liikunnan aluejärjestöt järjestävät 12 liikuntaleiriä, joilla liikkuu runsaat 2300 lasta ja nuorta. Leirit tarjoavan yli 500:lle nuorelle kesätöitä leiriohjaajina sekä muissa avustavissa tehtävissä.   Keski-Pohjanmaan Liikunnan järjestämä Jukuleiri Keski-Pohjanmaan Liikunta ry järjesti kesäkuun alussa jo 29. Jukuleirin. Liikunnalliset leiriperinteet käynnistyivät Kalajoella elokuun alussa 1993. Neljän päivän leiri tarjoaa liikunnan iloa ja elämyksiä 8–14-vuotiaille. Leirille osallistuu vuosittain 150–200 lasta ja nuorta ohjaajaa. Majoitus on aiemmin ollut osallistujien omissa teltoissa maankuululla leirintäalueella. Kesällä 2022 leiri siirtyi Kalajoen Merenojan yhtenäiskoululle sekä sen ympäristöön. Kalajoen kaupunki ja urheiluseurat ovat olleet leirin yhteistyötahoina alusta alkaen!   Tänäkin vuonna suuren suosion saavutti Hippo yleisleiri, jossa lapset pääsevät tutustumaan moneen eri lajiin. Lajileireillä liikuttivat jalkapallo, pallopelit, telinevoimistelu ja tanssi. Lajikokeiluina toimi frisbeegolf, ekoaseammunta, yleisurheilu, suunnistus, beachvolley, katukoris, katusäbä sekä liikuntaleikit   Jukuleirin 30. juhlavuoden suunnittelu on jo kovassa vauhdissa!   Leirillä kertyy monenlaisia kokemuksia Leirit ovat paljon muutakin kuin liikkumista. Moni tulee leirille tutun kaverin kanssa ja lähtee kotiin mukanaan useampi uusi kaverisuhde. Leiriltä matkaa tarttuu monia uusia taitoja ja saattaapa joku innostua lajikokeilusta mukaan seurojen toimintaan tai oman kunnan järjestämään HSM-kerhotoimintaan koulujen syksyllä taas jatkuessa.   Kokeillessaan uusia liikuntamuotoja kivojen kavereiden kanssa moni leiriläinen ylittää itsensä ja todeta, että hienostihan tämä tekeminen sujuu, vaikka etukäteen vähän jännitti. Toiselle yöpyminen ilman vanhempia voi tapahtua ensimmäisen kerran juuri leirillä, toinen taas ei aiemmin ole nukkunut yötään teltassa.   Nuorille ohjaajanaluille ja kokeneemmillekin leirit tarjoavat loistavan mahdollisuuden saada koulutusta ja kokemusta lapsiryhmien ohjaamisesta. Ohjaaminen ei rajoitu pelkästään liikuntaan, vaan porukalla kuljetaan läpi päivän ja osalla leireistä yönkin. Monenlaista ehtii tapahtua päivien aikana.   Kesän leirille voivat pienimmät tai aremmat lapset osallistua myös yhdessä tutun aikuisen kanssa. Näillä perheleireillä tehdään samoja kivoja juttuja kuin muillakin leireillä. Aikuisetkin saavat heittäytyä lasten mukana leiripuuhiin ja haastaa itseään uusillakin liikuntamuodoilla.   Liikunnan aluejärjestöt mukana Leikitään Pikku Kakkosta -kesäkiertueella Liikunnan aluejärjestöt liikuttavat ja leikittävät perheitä tänä kesänä myös Leikitään Pikku Kakkosta -kiertueella kuudella paikkakunnalla. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on kutsunut Pikku Kakkosen kylään Savonlinnaan (29.6.), Mikkeliin (30.6.), Sotkamoon (2.7.), Suomussalmelle (3.7.), Pietarsaareen (5.7.)  ja Seinäjoelle (6.7.). Paikallistoimijat järjestävät tapahtumiin monipuolista tekemistä ja alueiden liikunnallisilla toimintapisteillä touhutaan yhdessä Jekku-jänön kanssa.     Liikunnan aluejärjestöt toimivat viidentoista aluejärjestön voimin eri puolella Suomea. Järjestöjen perustehtävänä on suomalaisten hyvinvoinnin edistäminen liikunnan ja urheilun avulla. Lisäksi tehtävänä on liikuntakulttuurin elinvoimaisuuden ja monipuolisuuden varmistaminen - erityisesti paikallisella tasolla.

Alueiden kesäleirit liikuttavat tuhansia lapsia

Tilaa uutiskirje!

Uutiskirjeemme on kerran kuukaudessa sähköpostiisi saapuva kirje, johon on koottu ajankohtaisia uutisia toiminnastamme!

Kiitos tilauksesta!

kepli-logo-valkoinen_eitaustaa.png
  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
  • YouTube

Toimisto

Torikatu 16 A 2

67100 KOKKOLA

puh 0440 - 916 080

toimisto(a)kepli.fi

bottom of page