top of page

Ajankohtaista


Lisää liikettä -hanke sai jatkorahoituksen vuosille 2026–2027
Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hanke on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkorahoituksen kaudelle 2026–2027. Uusi hankekausi lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseksi alkoi 1.3.2026. – Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hankkeessa keskitymme ensi hankekaudella aiempaa vahvemmin vanhemmuuden tukemiseen ja tarjoamme tukipalveluja, jotka lisäävät liikuntatietoisuutta ja vahvistavat arjen aktiivisuutta. Tavoitteena on, että liikkuminen näkyy perheiden


Maakunnissa juhlittiin urheiluvuoden onnistujia – Urheilugaalat kokosivat laajasti liikunta- ja urheiluväkeä
Alkuvuosi on jälleen maakunnallisten Urheilugaalojen aikaa. Eri puolilla Suomea liikunnan aluejärjestöt kokosivat yhteen urheilijoita, valmentajia, seuratoimijoita, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita juhlistamaan vuoden 2025 onnistumisia. Gaalat vahvistivat perinteiseen tapaan paikallista urheilukulttuuria ja toivat näkyväksi liikunnan ja urheilun tekijöitä ruohonjuuritasolta kansainvälisille areenoille. Maakunnalliset gaalat ovat vakiinnuttaneet asemansa merkittävinä alue


Keski-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkitut
Keski-Pohjanmaan Urheilugaala kokosi 30. tammikuuta urheiluväen Kokkolaan, missä jaettiin tunnustuksia viime vuoden aikana ansioituneille urheilijoille ja taustavaikuttajille. Illan pääpalkinto, Vuoden urheilija, myönnettiin pistooliampuja Sampo Voutilaiselle. Ylivieskan Kuulaa edustava Voutilainen nousi viime vuonna Suomen pistooliampujien ehdottomaan kärkeen. Hänen meriittilistaltaan löytyvät muun muassa vakiopistoolin EM-pronssi sekä sotilasurheiluliiton MM-hopea isopistoo
Search


Liikutatko maahanmuuttajia? Liity Keplin RIVE verkostoon
Maahanmuuttajien kotouttaminen liikunnan avulla, RIVE-hankkeen nimi tulee sanoista ryhmäytyminen, itsensä tunteminen, vuorovaikutus ja...


Tour de Opiskelu -webinaari
Liikunnan aluejärjestöjen maksuton webinaari keskiviikkona 24.11.2021 klo 12–14. Webinaari sisältää innostavia puheenvuoroja ja...


Seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) haku vuodelle 2022 on 1.11-30.11.2021
Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen ...


Uusi aluejohtaja Kalle Lassila
Keski-Pohjanmaan Liikunnan hallitus valitsi maanantai-iltana Kalle Lassilan uudeksi aluejohtajaksi. Lassilan, 36, pesti alkaa ensi vuoden...


Kulttuurien ymmärrys urheilussa 25.11.2021 verkkokoulutus
RIVE- hankkeen tilaama ja Suomen Valmentajien järjestämä Kulttuurien ymmärrys urheilussa webinaari paneutuu erilaisten kulttuuritaustojen...


kuinka voin edistää omaa ja lapseni liikkumista lapsiperheen hektisessä arjessa?
Aika: 14.10.2021 Klo 18.00-19.00 TEAMS Lapsiperheen arki on kiireistä. Vanhemmuuteen liittyy vaatimuksia ”suorittaa” täydellistä...


Seuratuen haku-info
ti 9.11.2021 klo 16.30-17.30 Teams Tarkoitettu urheiluseuroille jotka hakevat ministeriön vuosittaista seuratukea. Hankkeen tavoitteet...


Ideoita ja vinkkejä seuran markkinointiin – Tule mukaan kaikille seuroille avoimeen webinaariin 2.10
Olympiakomitea kutsuu kaikki urheiluseurat avoimeen ja maksuttomaan Tähtiseurapäivä-webinaariin lokakuussa! Verkkotapahtumaan ovat...


tervetuloaStartti Ladulle -tapaamiseen Kokkolaan 25.10.2021!
KUTSU Keski-Pohjanmaan Liikunnan jäsenseuroille: tervetuloa Startti Ladulle -tapaamiseen Kokkolaan 25.10.2021! Tervetuloa mukaan...


Vuoden Urheilutapahtuma
Vuonna 2020 järjestetty Kokkola 400 Juhlaralli palkittiin Vuoden Urheilutapahtuma -palkinnolla. Kunniakirja ja tunnustus toimitettiin...


Lähde mukaan Jekku-seikkailuun!
Jekku-jänö seikkailee varhaiskasvatuksessa Jekku-viikolla 22.–26.11.2021. Kampanjan tavoitteena on lisätä vauhdikasta liikettä ...
Liikunta- ja urheiluseuroille haettavaksi korona-avustuksina reilut 5 miljoonaa euroa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten...


10.11. klo 12.30–13.30 Henkilöstön työhyvinvointi osaksi arkea
Työhyvinvointi syntyy työn arjessa ja koostuu monista erilaisista seikoista. Webinaarissa kuulemme hyviä käytäntöjä yksilön ja yhteisön...


Suunnittelu ja yhteistyö tuovat onnistumisia - Harrastamisen Suomen malli pönkittää liikkumissuositu
Harrastamisen Suomen malli on ottanut keväällä päättyneen pilottikauden jälkeen isomman vaihteen. Harrastustoimintaa järjestettiin...


Keplin järjestämä seuratapaaminen 23.9
25.9 vietetään valtakunnallista Valmentajan päivää. Valmentajan päivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin...


Liity mukaan Urheilukorttiin -seurawebinaari 21.9.
”Liity mukaan Urheilukorttiin” – valtakunnallinen seurawebinaari kutsuu seuroja mukaan Urheilukortti-yhteistyöhön. Liikunnan ...


Nuuskaton urheilutoiminta
Verkkokoulutus ti 14.9 klo 18-19.30. Koulutuksen tavoitteena on nuoren urheilijan terveyden edistäminen sekä antaa tietoa ja työkaluja...


Vuoden tiedottaja -palkinto Joni Mäki-Petäjälle
Lauantaina 4.9. pelatun Kannuksen Uran ja Oulun Lipon välisen pesäpallo-ottelun tauolla jaettiin Joni Mäki-Petäjälle huomioimiset, ...


Keski-Pohjanmaan Liikunta ry hakee Aluejohtajaa
Keski-Pohjanmaan Liikunta on maakunnallinen liikunnan ja urheilun asiantuntija ja kehittämisjärjestö. Olemme yleishyödyllinen seurojen...


Kehollisuus ja liike lapsen oppimisen välineinä
Lapsi on kokonaisvaltainen, toiminnallinen oppija. Hän oppii parhaiten käyttäen koko kehoaan ja kaikkia aistejaan. Toiminta ja liike ...
bottom of page